Minä, Elisabet – yksinvaltias kriisissä
Monologi kuvaa yhtä Englannin historian tunnuskuvallisinta naishallitsijaa syvässä poliittisessa, henkilökohtaisessa ja uskonnollisessa kriisissä. Näytelmä sijoittuu hetkeen, ennen kuin Elisabet I allekirjoitti Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin kuolemantuomion. Teos koostuu suurimmaksi osaksi Elisabetin omista teksteistä, mm. Maria Stuartin pojalle Jaakko I:lle kirjoitetuista kirjeistä. Esityksen aikana kuningatar myös punnitsee neuvonantajiensa argumentteja teloituksen puolesta ja sitä vastaan.
Vaihtoehtoja harkitessaan Elisabet harjoittelee useita musiikkikappaleita, jotka toisinaan innoittavat häntä armoon, toisinaan puolustamaan kruunuaan. Näytelmä käsittelee useita ajankohtaisia aiheita. Omana aikanaan Elisabet I oli poikkeus, nainen, jolla oli kuninkaan sydän ja sielu. Esitys tutkii tapoja, joilla Elisabet – ja itse asiassa jokainen naispoliitikko nykyään – navigoi sukupuoleen ja valtaan liittyvissä odotuksissa. Valta laajemminkin on yksi näytelmän tärkeimmistä teemoista, absoluuttisen hallitsijan valta suhteessa elämään ja kuolemaan. Minkälaisia strategioita muilla on rajoittaa tai ohjata tätä? Tähän liittyy paitsi pelkoa herättävien tarinoiden luominen ja levittäminen – jotka pakottavat Elisabetin eliminoimaan kilpailijansa – myös hänen käsinkosketeltava halunsa hallita historiallista kertomusta, jotta hänen tekonsa ja kansakuntansa näyttäytyisivät jälkipolville suotuisassa valossa.
Toinen tärkeä teema on perhe: vetovoima, jota Elisabet luonnehtii "sisaruudeksi" suhteessa serkkuunsa Mariaan sekä rooli mahdollisen perillisen, Marian pojan Jaakon sijaisäitinä. Kumpi painaa uskonnollisen ja poliittisen kriisin keskellä enemmän: perhesiteet vai valtakunnan etu? Kolmas keskeinen aihe on uskonnollinen suvaitsemattomuus – Marian katolisuuden ja Elisabetin anglikaanisuuden välinen vihamielisyys – teema, joka saa lukemattomia muotoja ja jonka seuraukset ovat yhä yhtä tuhoisat ympäri maailmaa. Teos hälventää raja-aitoja teatteriesityksen ja klassisen konsertti-instituution välillä. Elisabet I:n tiedetään olleen lahjakas muusikko. Tässä esityksessä hän käyttää musiikkia apunaan ongelmanratkaisussa. Musiikkiteokset rakentavat osaltaan näytelmän emotionaalisen jännitteen: yhtäällä on Elisabetin henkilökohtainen toive olla armollinen, toisaalla hänen poliittinen tarpeensa olla päättäväinen ja armoton.
Teokset on valittu aikakauden merkittävimmiltä säveltäjiltä, mm. William Byrdilta ja John Bullilta, ja ne esitetään Elisabetin suosikkisoittimella, virginaalilla.
Näyttämöllä: Elina Mustonen
Kirjoittanut: Nely Keinänen
Suomentanut: Kersti Juva
Ohjannut: Laura Jäntti
Skenografia: Tarja Simone
Skenografin assistentti: Kati Lukka
Musiikkidramaturgia: Elina Mustonen
