"Kun joku guru tämän löytää!"

Kivinen kirkko, puupenkki, hiekan rapina askelten alla, kesäillan kostea viileys, hiljaisuus - ja sitten alkaa musiikki. Se ympäröi kuin usva kevyeen vaippaansa. On vain musiikki, joka saa unohtamaan kaiken muun. Vain tämä hetki ja kirkon joka soppeen ulottuva ?sielua hoitava sävelten vuo.

KIRKKO KUIN SOITIN
"Kun joku guru tämän löytää!" Näistä Sastamalan Pyhän Marian kirkon konsertissa 1980 -luvun alussa lausutuista sanoista kumpusi unelma: keskiaikaisten holvien täyttämät herkät sävelet, jotka löytävät tien esittäjän ja kuulijan sydämeen. Haaveista on tullut totta! Yli kahdessakymmenessä vuodessa Sastamala Gregoriana on kasvanut kansainvälisesti arvostetuksi vanhan musiikin festivaaliksi.

Ensimmäiset tuumatalkoot pidettiin Ellivuoren johtaja Ben Laurentin, Karkun evankelisen opiston kurssisihteeri Maiju Vuorenojan ja kanttori Urpo Vuorenojan kesken. Tavoitteena oli saada vanhan musiikin konsertti- ja koulutustapahtuma Karkkuun ja Vammalaan. Helsinkiläinen diplomilaulaja Kari Kaarna innostui asiasta ja niinpä 29.3.1995 kokoonnuttiin neuvonpitoon Karkun evankelisen opiston vastavalmistuneen rantasaunan takkahuoneessa. Mukana olivat Ben Laurent Ellivuoresta, rehtori Lauri Parvio ja Maiju Vuorenoja opistosta sekä Kari Kaarna. Neuvottelun tuloksena syntyi päätös vanhan musiikin päivien järjestämisestä seuraavana vuonna 30.7.-3.8.1996. Samalla hyväksyttiin Kari Kaarnan ehdotus kutsua esiintyjäksi ja mestarikurssin opettajaksi laulutaiteilija Paul Hillier Yhdysvalloista.

Vammalan kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Ilpo Tiitinen oli myötämielinen hankkeelle ja lupasi kaupungin tukea. Tapahtuman nimeksi tuli Vammalan vanhan musiikin päivät - Sastamala Gregoriana ja taiteelliseksi johtajaksi diplomilaulaja Kari Kaarna. Lauluyhtye Cetus Noster, johon kuului Kari Kaarnakin, konsertoi 12.8.1995 Sastamalan kirkossa. Tässä yhteydessä julkistettiin seuraavan kesän Sastamala Gregoriana tapahtuma. Jännittävä ja työntäyteinen vuosi oli edessä.

JUURRUTTAMISEN AIKA
Sastamala Gregoriana - Vammalan vanhan musiikin päivät -tapahtuman ensimmäinen kesä vuonna 1996 sytytti kipinästä roihun. Tätä täytyy saada lisää! Siitä olivat vakuuttuneita niin kuulijat ja järjestäjät kuin Sastamalan Pyhän Marian kirkon holvien alla esiintyneet taiteilijatkin. Ensimmäisen mestarikurssin yhteydessä dosentti Ilkka Taitto piti yleisöluennon, jossa hän avasi ovet gregoriaanisen musiikin aarteistoon. Hänen vuonna 1992 ilmestyneessä teoksessaan Documenta Gregoriana on myös löytöjä Kokemäenjokilaaksosta. Tuon teoksen sivulta 292 on peräisin Sastamala Gregoriana -tapahtuman ensimmäisen esitteen ja julisteen ilme: Pyhän Henrikin messun kaunis ensilehti. Aiheeseen ihastuttiin ja niinpä sitä käytettiin vuoteen 2000 asti. Sastamala Gregoriana löysi paikkaansa Suomen festivaalien joukossa. Vahvuutemme lepäävät sopusoinnussa kolmen peruskiven päällä: upeasti soiva keskiaikainen kirkko ja sitä ympäröivä kulttuurimaisema, miljööseen sopiva musiikki ja taitavat muusikot sekä ihmiset - yleisö ja sitoutunut vapaaehtoisten joukko.

Karkun evankelisessa opistossa pidettävän mestarikurssin tuomat kontaktit olivat omiaan luomaan suhteita suomalaisten ja ulkomaisten vanhan musiikin ammattilaisten ja harrastajien välillä. Mestarikurssin opettajaksi tuli vuonna 1997 luuttutaiteilija Michael Fields ja kaksi vuotta myöhemmin sopraano Evelyn Tubb. Kansainvälinen vuorovaikutus vahvistui vuosien myötä. Vuonna 1998 tuli Hildegard Bingeniläisen syntymästä kuluneeksi 900 vuotta. Hän oli oman aikansa todellinen lahjakkuus, jonka neuvoja kuuntelivat niin paavit kuin piispatkin. Sastamala Gregorina otti mestarikurssin ohjelmistoon Hildegardin säveltämän ja sanoittaman musiikkinäytelmän Ordo Virtutum. Hänen musiikkiaan kuultiin myös lauluyhtye Vox Silentin konsertissa. Sastamala Gregoriana - Vammalan vanhan musiikin päivät tapahtuman toteuttamisesta, tuottamisesta, EU-avustuksista ja muusta varainhankinnasta vastasi viisi ensimmäistä vuotta Karkun ja sittemmin Sastamalan Matkailuyhdistys ry.

YHDISTYS JA UUSI ALKU
Vuonna 2001 perustettiin oma yhdistys, Sastamala Gregoriana ry, joka otti festivaalin ohjat käsiinsä. Resurssien vähäisyyden vuoksi tuotanto ja taiteellinen johto ostettiin vuosina 2002-2005 MuM Jouni Maunulan Damot Tuotanto Oy:ltä. Ohjelmistoon tuli vanhan musiikin rinnalle myös uudempia teoksia. Mestarikurssi oli edelleen tärkeä osa tapahtumaa ja yhteistyö Karkun evankelisen opiston kanssa jatkui.

Vuonna 2006 Sastamala Gregoriana ry otti vastatakseen tuotannosta ja taiteelliseksi johtajaksi kutsuttiin mestarikurssilla jo vuodesta 1997 opettajana ollut luuttutaiteilija Michael Fields. Hänen käsissään syntyi vanhan musiikin ohjelmisto, joka kuljetti kuulijat musiikin myötä matkalle eri puolille Eurooppaa. Vuodesta 2008 Sastamala Gregoriana ry on edelleen määrätietoisesti pyrkinyt kehittämään festivaalia.

Festivaali on vuosien varrella esitellyt laajasti vanhaa musiikkia tutustuttaen yleisöään länsimaisen musiikin juuriin. Festivaalilla ovat esiintyneet monet suomalaiset vanhan musiikin ammattilaiset, muiden muassa Lumen Valo, Helsingin Barokkiorkesteri, Battalia, Vox Silentii, Oliphant, Fioretto Ensemble, Ensemble Petraloysio ja Suomalainen barokkiorkesteri FiBo sekä maailmantähdistä tenori Topi Lehtipuu, sopraano Susanne Rydén, kontratenori Mikael Bellini, sopraano Evelyn Tubb, laulaja-harpisti Arianna Savall, sopraano Tuuli Lindeberg, maailman parhaaksi luutistiksi kutsuttu Hopkinson Smith ja yhtyeistä esimerkiksi New Trinity Baroque, Ensemble Meridiana, La Morra, The Border Waites, The Marian Consort ja Profeti della Quinta. Festivaalin nykyinen taiteellinen johtaja, englantilainen luuttutaiteilija Michael Fields konsertoinut Sastamalassa vuodesta 1997 ja ollut siitä alkaen opettajana festivaalin kanssa samaan aikaan järjestettävällä vanhan musiikin mestarikurssilla. Kurssin toinen kantava voima on vuodesta 1999 alkaen ollut Baselin Schola Cantorumin vanhan vokaalimusiikin lehtori Evelyn Tubb. Cembalotaiteilija Anna-Maaria Oramo on toiminut festivaalin cembalistina vuodesta 2001.

Tapahtumaan yleisöä tulee eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Aiemmin konserttisarja keräsi vuosittain keskimäärin 1500 kuulijaa. Vuonna 2009 kuulijoita oli jo 2000. Kesällä 2013 rikottiin ensimmäistä kertaa 3000 kävijän raja 3150 kuulijalla. Yleisömäärän kasvaessa festivaalin merkitys myös alueen kulttuurimatkailullisena tekijänä on kasvanut. Tutkimustulosten perusteella n. 70% kävijöistä tulee paikkakunnan ulkopuolelta. Festivaalin yleisöstä valtaosan tulee Pirkanmaalta, suuri osa Tampereen seudulta - mahtuu mukaan vuosittain myös kauempaakin saapuvia vieraita ympäri maailmaa!

VANHAN MUSIIKIN KESÄPARATIISI
Sastamala Gregoriana on yksi Suomen suurimpia ja pitkäikäisiä vanhaan musiikkiin erikoistuneita tapahtumia. Vuoteen 2007 asti Sastamala Gregoriana tuotettiin käytännössä täysin vapaaehtoisella talkootyöllä. Tämä rajoitti tiedotus- ja markkinointimahdollisuuksia. Kesästä 2008 alkaen tapahtuman tekijät ovat panostaneet ammattitaitoon tapahtuman tuottamisessa, tiedottamisessa ja markkinoinnissa. Musiikin maisteri, Arts Manager Elina Aho-Kuusaman työ tuotti kesinä 2008-2010 runsaasti lisää kuulijoita sekä lipputuloja ja tukevoitti tapahtuman rahoituspohjaa. Sastamala Gregoriana ry:n puheenjohtaja Maiju Vuorenoja vastasi festivaalin organisoinnista sen perustamisesta saakka vuoden 2012 alkuun asti, jolloin vastuun otti osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi kutsuttu, Gregoriana -talkoolainen, Helena Salmi. Uutena toiminnanjohtaja Salmen jäljissä jatkoi vuonna 2014 aloittanut Johannes Rantanen. Rantasen kolmivuotiskauden jälkeen festivaalin ruoriin tarttui 3. toiminnanjohtaja Tiina Kuusisto, joka oli myös samanaikaisesti laittamassa alkuun tapahtumatalon Tyrvään Pappilan toimintaa.

Kuusisto siirtyi vuoden 2018 syksyllä Pirkanmaan Festivaalit ry:n toiminnanjohtajaksi ja samalla aikaisemmin keväällä 2018 uutena puheenjohtajana aloittanut Johannes Rantanen otti vastuun myös festivaalin tuottamisesta.

Festivaalille on myönnetty vuodesta 2015 alkaen Euroopan komission ja Euroopan festivaalijärjestö EFA:n EFFE (Europe for Festivals, Festivals for Europe) - laatusinetti ja tunnustus. Tunnustus myönnetään vuosittain eurooppalaisille festivaaleille, joiden taiteellisesta sitoutuneisuudesta ja korkeatasoisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä festivaalin kansainvälisistä ja maailmanlaajuisista tulevaisuuden visioista on vakuuttavaa näyttöä. Finland Festivals valitsi Sastamala Gregorianan vuoden 2016 festivaaliksi.